PK-35 piti oppitunnin Pallo-Iirojen A:lle

JALKAPALLO | 18.10.2009 klo 19.07 | 

Pallo-Iirojen A-junnujen kausi loppui täystyrmäykseen Helsingissä. Ikäluokan Suomen mestaruuden voittanut PK-35 pelasi arvonsa mukaisesti ja rökitti raumalaiset supercupin toisessa semifinaaliottelussa peräti 12–2 (5–1).

PK-35 teki ensimmäisen maalinsa toisella minuutilla ja toisti tempun minuuttia myöhemmin. Kun pallo pamahti kolmannen kerran Iirojen maaliin kymmenen minuuttia myöhemmin, oli peli jo pelattu.

– Alku oli katastrofi. Selät suoristuivat kolmannen maalin jälkeen, ja PK alkoi saada tilaa. Tasaisin välein he tekivät maaleja, Iirojen valmentaja Jarmo Lavanto kertoi.

Pallo-Iirojen lohdutusosumat merkittiin Juuso Aallon ja Peetu Peltosen tiliin.

– Joona Vainiola oli silti se pelaaja, joka oli meidän valopilkkumme ja pelasi yritteliäästi, Lavanto kehui.

Lavanto ei saanut peliin parasta mahdollista kokoonpanoaan vaan joutui raapimaan esimerkiksi puolustuslinjan täysin uusiksi. Viime aikojen permanenttipuolustuksesta puuttui peräti neljä nuorta miestä.

– Hyvä puolustus jouduttiin vaihtamaan kokonaan, eikä yhtenäisestä pelaamisesta ollut tietoakaan. Se oli yksilöiden suorittamista, Lavanto näki.

Iirojen valmentaja ei selitellyt, vaan totesi PK-35:n näyttäneen pelillisesti olevansa Suomen mestaruuden arvoinen. Hänen omalta ryhmältään oli puhti poissa.

– Kyllä sen näki jo viikon harjoituksissa, että pojat ovat loman ja tauon tarpeessa.




Uusimmat urheilu-uutiset
Kauanko kestää, kun Suomi voittaa seuraavaksi jääkiekon MM- tai olympiakultaa?