Vermuntilan Tempo luopuu sarjapaikasta

JÄÄKIEKKO | 17.06.2010 klo 23.23 | 

Vermuntilan Tempon aika Suomi-sarjassa on ainakin tällä erää ohi, sillä hallitus päätti, että Tempo luopuu paikastaan jääkiekon Suomi-sarjassa eli kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

Tempon puheenjohtaja Mika Laitonen sanoo, että päätökseen ajoivat pula pelaajista ja taloudelliset seikat.

– Emme uskoneet siihen, että olisimme saaneet tarpeeksi pelaajia kasaan sarjaa varten, Laitonen sanoo.

– Taloudellinen tilanne oli sellainen, että vajaalla ryhmällä pelaamisesta olisi kannattanut maksaa.

Viime vuonna Tempo säilytti paikan Suomi-sarjassa niukasti karsintojen kautta. Tempolla oli toistaiseksi vain reilun kentällisen verran pelaajia, jotka olivat lupautuneet mukaan ensi kaudeksi.

Vaikka edustusryhmä lopettaa, seuraa ei aiota haudata. A- ja B-nuoret jatkavat normaalisti, vaikka A-nuorissakin on ollut pulaa pelaajista. Niin ikään kolmosdivisioonassa pelaavat VT-HT Breakers jatkaa.

– Nyt otamme uuden alun ja panemme organisaation kuntoon. Ilman tätä liikettä se haave olisi ollut vaarassa, Laitonen sanoo.

MARKO LEPPÄNEN, LÄNSI-SUOMI



Uusimmat urheilu-uutiset
Kauanko kestää, kun Suomi voittaa seuraavaksi jääkiekon MM- tai olympiakultaa?