
Tommi Kovanen päätti ottaa välihuikan kiekkouralla
Mutta missä on Tommi Kovanen?
Sitä ovat kyselleet monet raumalaiset kiekkojännäritkin, kun SM-liigakauden alkuun on enää kuukauden verran aikaa.
Kovanen pelasi kokonaisuutena hyvän kauden Lukossa ja iski puolustajan paikalta vakuuttavat tehot 9+21. Kovasen nimeä ei ole silti näkynyt yhdenkään seuran sopimustiedotteessa.
Siellä jossain Kovanen odottaa, Mikkelin lähellä sijaitsevassa kesäpaikassaan.
Lukko tarjosi jo talvella Kovaselle jatkosopimusta samalla summalla kuin viime kaudella. Siihen syöttiin hän ei tarttunut.
– Tämä tilanne on oma valinta. Halusin pidemmän kesän itselleni, kun olen ollut viimeiset 15 vuotta joukkueen mukana, Kovanen sanoo puhelimessa.
Kovanen sanoo tulleensa viime kauden aikana siihen päätökseen, että hän haluaa muuttaa henkilökohtaisia kuvioitaan.
– Tässä ammatissa ei vaan oikein voi ottaa vuorotteluvapaata tai virkavapaata.
Lue lisää tiistain Länsi-Suomesta.

