Mika Kareksen kisällinnäyte

Eurajoki Soi

Mika Kares, basso

Jussi Rinta, piano

Eurajoen kirkko 8.3.

Ensimmäinen Eurajoki Soi -musiikkitapahtuma järjestettiin 33 vuotta sitten. Silloin esiintyjänä oli Katri Helena. Tänä vuonna konsertin keskiössä oli Mika Kares, laitilaissyntyinen eurajokelainen.

Nyt sunnuntaina häntä sai kuulla runsaat kaksisataa kotisuomalaista.

Mika Karesta on arvostettu korkealle nuorena lupauksena. Mielestäni hän on kohonnut jo seuraavalle askelmalle: oppipojasta kisälliksi. Kareksen esityksissä on hienoa tarkka käsityöläisyys, ja kuten hänestä on myöskin todettu: näyttelijänä Kares on ilmeikäs. Edukseen hän esiintyi varsinkin kappaleissa, joissa hän oli irti nuoteista.

Eurajoen kirkko on akustisesti erittäin miellyttävä paikka vokaalimusiikin esittämiseen.

Mika Kareksen basso soi mehevästi rintarekisterissä, ja hänen säveltarkkuutensa oli ihailtavaa.

Konsertin ohjelman aloitti Paavo Ruotsalaisen monologi Sallisen oopperasta Viimeiset kiusaukset. Kareksen tulkinta oli pysäyttävä. Hän antoi musiikille sille kuuluvan.

Esityksessä itse laulaja oli musiikin armoilla. Kares toteutti nöyrästi tekstiä ja siihen kirjoitettua musiikkia.

Mozartin oopperasta Taikahuilu kuultiin kaksi Sarastron aariaa. Lienevätkö Saksan-vuodet vaikuttaneet, sillä Mika Kareksella saksan kieli soi suomen kieltä paremmin. Suomessa on vokaaleista enemmän a:ta, mikä ei bassolaulajalla resonoinut parhaalla mahdollisella tavalla.

Jussi Rinta säestäjänä ansaitsee kiitoksen. Laulajan tukena hyvä pianisti on korvaamaton.

Verdin oopperamonologin aikana yhteistyön aisti voimakkaana. Säestäjä ja solisti kuuntelivat toisiaan, ja sisääntulot olivat molemmin puolin hyvin ajoitettuja.

Vedenhaltijan aaria Dvorakin oopperasta Rusalka oli yksi konsertin upeimmista esityksistä. Pianisti ja laulaja piiskasivat toisiaan yhä väkevämpään tulkintaan.

Parhaana pidin kuitenkin konsertin viimeistä teosta Merikannon laulua Merellä. Siinä Jussi Rinnan käsissä flyygeli soi vieläkin kauniimmin. Loppua kohden muutenkin esityksillä on tapana vapautua.

Ylimääräisenä kuultiin niin ikään Merikantoa. Laulu Elämälle osoitti sen, että Karekselle istuu kyllä myös muunlainen laulutyyli kuin ooppera.

Monipuolisuus ohjelmiston valinnassa on tietysti kiitettävää, vaikka vaarana onkin sama kuin seisovassa pöydässä, että kaikkea ei voi ottaa lautaselleen. Sunnuntaiseen ohjelmaan oli sisällytetty yksin pianolle sävellettyjä teoksia: Brahmsin Intermezzo ja Bachin kaksi koraalialkusoittoa Busonin sovittamina.

Lisäksi Kares lauloi negrospirituaalin Go down Moses, Tikan Armolaulun, Franckin Panis Angelicuksen ja Beethovenin laulun Jumalan kunnia luonnossa. Neljä viimeksi mainittua olisivat onnistuneet Karekselta vaikka prima vistana. Ne eivät hävinneet ekspressiivisyydessään oopperatulkinnoille niin eri maailmasta kuin olivatkin.

Katja Valmunen