Momo tarjoaa fantasiaa lapsille ja pohdittavaa aikuisille

Rauman kaupunginteatteri satsaa näyttävästi koko perheen teatteriin vuoden viimeisimmässä ensi-illassaan. Michael Enden 1970-luvulla kirjoittama Momo on saanut uuden dramatisoinnin, ja näytelmä on sopivasti ajanmukaistettu vastaamaan 2000-luvun lapsikatsojan mieltymyksiä.

Tarjolla on vauhdikas, jännittävä ja visuaalisesti näyttävä esitys, joka toimii kahdessa eri tasossa.

Aikuisen se saa pohtimaan ajan olemusta. Nimittäin tarina pienestä Momo-tytöstä, jonka ystävät kaikkoavat aikaa varastavien harmaiden herrojen tunkeuduttua pikkukaupunkiin, on edelleen ja entistäkin ajankohtaisempi.

Kaikki aikuiset tietävät, että aika tuntuu kovin usein hupenevan käsistä ja sitä on liian vähän, etenkin lapsille. Näytelmän pikkukaupunkikin muuttuu aikavarkaiden seurauksena kiireiseksi ja tylyksi 24/7-maailmaksi. Idyllisestä kuppilasta tulee pikaruokala, jonka jonossa seisoo ruoka-annostaan odottavia kireitä ja kiireisiä aikuisia.

Kauniisti perheiden yhdessäolon puolesta puhuva teksti vastustaa liiallista tehokkuuden tavoittelua ja korostaa ystävyyden merkitystä. Aikaa pitäisi olla myös tuhlattavaksi, sillä kuten Momo-tyttö näytelmässä laulaa, mitä virkaa ajalla on, ellei sitä voi kuluttaa jonkun kanssa.

Rauman kaupunginteatterin näyttelijät saavat Momossa urakoida oikein olan takaa, sillä lähes kaikilla on useampi kuin yksi rooli ja roolipuku.

Raisa Sorri on pääroolissa pörröpäinen ja ilmeikäs Momo, jonka ystäväpiiriin kuuluvat kadunlakaisija Bella (Ritva Loijas herttaisessa roolissaan), Thomas Dellingerin hauskasti esittämä turistiopas Gigi sekä lupsakka kahvilanpitäjä Nino (Mikko Leskelä), joka toisessa roolissaan on aikaa vartioiva mestari Hora.

Myös fantasiatarinaan hyvin istuvan äänimaailman luonut kapellimestari Perttu Suominen piipahtaa näyttämöllä parissa roolissa, papereihinsa sotkeutuvana poliisina muun muassa.

Riikka Aurasmaan lavastus on yksinkertaisuudessaan nokkela, kääntyvien lavasteiden myötä miljöö vaihtuu idyllisestä pikkukaupunkinäkymästä mestari Horan aineettomaan maailmaan tai harmaiden herrojen synkeään aikapankkiin.

Vallan viehättävä on Aurasmaan pukusuunnittelu, jossa toistuu herttainen tilkkutäkkiteema. Ihmiskunnan aikaa tavoittelevat harmaat herrat on puettu pitkiin trensseihin ja mustiin aurinkolaseihin.

Näppärä oivallus pukusuunnittelijalta on Momo-tyttöä opastavan kilpikonna Kassiopeian rooliasu, jossa kilpikonnan kilpenä toimii sateenvarjo.

Kaupunginteatterin pienehkö näyttämö hyödynnetään esityksessä tarkasti. Ainoastaan lopun yhteiskohtauksessa on hieman ahtauden tuntua.

Rauman kaupunginteatterin Momo on sitä sellaista perinteistä hyvää lastenteatteria, jossa lapsikatsoja otetaan vakavasti. Hyvä tarina, luonteva näyttelijäntyö ja huolellinen toteutus tavoittavat myös aikuiskatsojan.

Loppuun pieni varoituksen sana: ikärajaksi asetettu 7 vuotta on syytä ottaa tosissaan, sillä näytelmässä on myös aidosti pelottavia kohtauksia.

Maarit Kangas