ARVIOT| 14.11.2009
klo
12.26 |Sitä aikaa on usein ikävä, kun rokkarit olivat likaisia, vaarallisia ja aiheuttivat pahennusta vanhempien ja tekopyhien koulukavereiden parissa.
ARVIOT| 09.11.2009
klo
09.32 |Rauman kaupunginteatteri satsaa näyttävästi koko perheen teatteriin vuoden viimeisimmässä ensi-illassaan. Michael Enden 1970-luvulla kirjoittama Momo on saanut uuden dramatisoinnin, ja näytelmä on sopivasti ajanmukaistettu vastaamaan 2000-luvun lapsikatsojan mieltymyksiä.
ARVIOT| 07.11.2009
klo
00.01 |Täytyy tunnustaa, että kun sain tämän massiivisen boxin hyppysiini, halusin nukkua sen vieressä. Niin vaikuttunut olin sen sisällöstä.
ARVIOT| 21.10.2009
klo
14.45 |Sisko ja sen veli nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa näyttämöllä Uudenkaupungin teatterissa. Ohjaaja Jari Luolamaan käsikirjoitus pohjaa Neil Hardwickin palkittuun tv-sarjaan. 1980-luvulla suosiota niittäneen ohjelman aiheet ovat suomalaisen yhteiskunnan tabuja: kuolema, uskonto, vammaisuus, sairaudet, seksi ja perheväkivalta.
ARVIOT| 15.10.2009
klo
14.14 |Kun metallikansalle kirjoitetaan genren suuruuksista, brittiläinen metalliasiantuntija Joel McIver on yleensä kynän varressa.
ARVIOT| 15.10.2009
klo
14.14 |Lauantaina Poselliin oli kokoontunut pitkälti toistasataa kuoromusiikin ystävää Rauma Flikkatten Göörin 65-vuotisjuhlakonserttiin. Kuoroa säesti Rauman Kamariorkesteri, ja solistina lauloi sopraano Aita Kaaver. Ohjelma sisälsi niin uutta kuin vanhaakin musiikkia.
ARVIOT| 13.10.2009
klo
09.57 |Rockmusiikkiin on ikuisesti liitetty myyttejä tytöistä, joille eivät riitä pelkkä julisteen liimaaminen huoneensa seinälle tai levyn intohimoinen kuunteleminen.
ARVIOT| 12.10.2009
klo
10.36 |Perjantaisesta Luolamiehen ensi-illasta poistui joukko hyväntuulisia luolamiehiä, jotka tervehtivät toisiaan tokaisemalla rehvakkaasti Mitäs luolamies! Mitä ilmeisimmin teksti oli uponnut yhteen jos toiseen kaksilahkeiseen, vaikka jokunen pukumies totesikin, että hieman on stereotyyppinen mieskuva.
ARVIOT| 06.10.2009
klo
12.05 |Porin Oopperan tämän kauden teos, Mozartin Don Giovanni, on yhdistelmä komediaa ja tragediaa. Se on tarina naistennielijästä, joka viettelee kaikki tielleen sattuneet kauniimman sukupuolen edustajat ikään, kansallisuuteen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.
ARVIOT| 02.10.2009
klo
15.02 |On hyvin helppoa liittyä siihen musiikkitoimittajien jonoon, jotka ovat hehkuttaneet Mannan uutta Songs Of Hope And Desire -levyä.